En aikonut enää skrivata, mutta kun kumminkin tuntu, että jos sittenkin, kun tuo ympäristö kumminkin aina inspiroi. Eli siis vain vähän niinku päisäkirjaa kyhäis:
5.12.
Jälleen täällä.
Ollaan siis tehty tuo harjoittelureissu Espanjaan ja toipuminen siitä on tapahtunut
hienosti: nyt viikon päästä sohva tuntuu edelleen hienolta kuin Takalan koira kevätsäässä !
Pimeetä on kun … ja vain valot päällä voi täällä jotain tehdä. Eilen neljä tuntia kirjastossa – on sitten sitten taivaan lahja tällä kansalle tuo laitos. Huolimatta joistain
paskanakeista, jotka piittaamattomasti, kovaäänisesti hölöttävät serkuistaan ja munuaiskivistä tai ajattelemattomista kännykkäkoprista tarjoaa kirjasto loistavaa tilaa
kehitellä ajatuksiaan tai vain lueskella jotain. Valinnan vaikeus on tässä suuri ongelma.
Taisto, Väinö ja Eikka
Huikea pelaamiseni taso tuli taas todettua, kun pojat pyysivät mukaan. Voitimme nimittäin nipinnapin Eikan ( 72 v ) kanssa Taten ja Väiskin ( yht. 142 v ).
Ei tarvittu tänäänkään Monosta.
Mutta oikeesti olisi syytä tehdä akateeminen tutkimus siitä, josko ihmisen suorituskyky on ja missä määrin riippuvainen tavoitteiden tasosta. Tiedämme, että
vanhukset liikkuvat nopeammin, kun heillä on kiire ( tohtorin väitöskirja Sundsval`in yliopisto 1973 ), mutta tiedämmekö onko nuoren oriin suoritus parempi, jos tamma on ollut valjaissa koko päivän tai ei ? Onneksi täällä ei ole kaikkea vielä selvitetty; siirrämme asian listalle mahdollisistain aktiviteeteistäteihin.
Kari Tapion esitys hienonhienosta kappaleesta ”Lumi teki enkelin eteiseen” on hävytöntä venyttämistä. Häpeä, Kari
6.12.
En tiedä, miksi tämä rakkine yht´äkkiä kirjoittaa punaista ! Itse näe punaista, kun en ymmärrä tätä logiikkaa ( koetan kaikkia v:n näppäimiä, mutta en saa tätä toimimaan oikein).
Ajatus sekoaa tekniikan vuoksi, mikä on sääli tai sitten ei, mikäli ajattelee, että tuon ajattelu ei itse asiasssa ole niin tarpeenkaan. Siis minkä ?
Mutta kiusallanikin jatkan.
On itsenäisyyspäivä ja kahdeksan astetta lämmintä. Pieni Vaatimaton on tullut Brasiliasta ja kertoo minun soitelleen jatkuvasti – voihan visvasyylä ( jälleeen yleisesti käytetty vanhasuomalainen sanonta ). Olen siis edelleen kämmännyt kännykän kanssa ja tämä kone kirjoittaa punaista ja antaa jotain ihme välihuomautuksia ”inserted…” tai jotain semmoista.
Tekniikka ei minusta yliotetta saa – ette te perkele muutkaan niin hyviä ole, ehkä kuitenkin joku Katri tai Satu ( terkkuja ! ).
9. 12. Ja naiset lakoo
On pikkujoulujen aika ja tapaaminen tapahtuu Katajanokan kasinolla. Sitä ennen on kuunneltu tohtori Inun väittelyä aiheesta, josta ette kumminkaan ymmärtäisi mitään, ja jonka selostaminen teille olisi pelkkää bittien tuhlausta, mikä selostaminen sinäänsä
ei tietenkään minulle olisi mikään isompi homma, mikäli vain olisin ymmärtänyt, mistä oli kyse. Kieli ainakin oli englanti ja pojat myönsi Inulle silinterin: hienoa ! Että sillä lailla näissä piireissä.
Niin kasinolla olin siis saanut vierelleni kaksi komeata daamia ja katsoppas: hetki vain ja vasemmala puolellani on tyhjä tuoli ja oikean sivustan daami istuu lattialla ! Ilta on vasta alussa ja minulla on aterioitsimet vankasti käsissäni.
Alku aina hankalaa, lopussa linnut laulaa, sanoo sipoolainenkin. Juhlat sujuivat alkuun päästyään mainiosti enkä tuntenut liiemmin moraalista krapulaa aamullakaan – ilmeisesti en muista puheitani ja liikket parketilla pysyivät kohtuullisina.
Kun tuo taulapää Turusta – en kuitenkaan korostaisi paikkakuntaa, joskin sen hyvinkin saattaa mainita tässä yhteydessä – joka oli palkattu iltamme iloksi, oli suorittanut typerät juontonsa, pääsi hänen sinäänsä kyvykäs bändinsä vauhtiin.
Oi noita kaikkia kauniita naisia, jotka arkisin kätkeytyvät toimiston sokkeloihin, mitkä vaattet, mitkä hymyt, mikä valovoimaisuus ! Pitäisi varmaan järjestää näitä juhlia viikoittain, ainakin siihen asti kunnes jotkut ihan kiusallaan siirtyvät Pillipsille.
Illan hienoin anti oli kuitenkin keskustelut. Kumma, ettei niitä näin käydä arkisin, vai käydäänkö ? Olenko jäänyt jostain paitsi ? Kysymyshän ei voi liittyä ruokajuomien ja muiden nesteiden kulutukseen, sillä kaikkihan ehkä varmasti poistuivat autoilla.
posted on Dec 7, 2007 4:47 AM ()